Pääratojen routa- ja pehmeikköalueiden korjaukset
- Toteutusajankohta: 2020 – jatkuu (Arkos Oy mukana 2020 lähtien, hanke käynnistynyt jo 2010)
- Hankkeen rakennuttaja: Väylävirasto
- Asiakas: Väylävirasto
- Sijainti: Suomen päärataverkko
- Toimeksiannon tyyppi: Suunnitteluttaminen ja asiantuntijatehtävät
Hankkeen kuvaus
- Hankkeessa selvitetään ja analysoidaan rataverkon routa- ja pehmeikkökohteita sekä suunnitellaan kohteille korjaavia toimenpiteitä. Lisäksi hankkeessa voidaan toteuttaa näitä suunniteltuja korjauksia tai luovuttaa tietoja eteenpäin muille rakentamishankkeille. Roudan osalta rakenteita voidaan parantaa esimerkiksi parantamalla radan alusrakennetta, tukemalla raidetta ja/tai uusimalla sepelitukikerrosta sekä vähentämällä routimisen todennäköisyyttä radan kuivatusta parantamalla. Pehmeikköalueilla olevia ratapenkereitä korjataan muun muassa rakentamalla vastapenkereitä. Suunnittelu ja korjaustoimenpiteet pyritään kohdentamaan prioriteettijärjestyksessä vakavimpiin kohteisiin ja liikenteellisesti merkittäville rataosuuksille. Lisäksi hankkeessa on vuosien saatossa tehty runsaasti erilaisia tutkimus- ja kehitysprojekteja yhteistyössä eri palveluntuottajien ja yliopistojen kanssa.
Arkoksen tehtävät
Arkos Oy toimii hankkeessa rakennuttajakonsultin suunnitteluttamis- ja asiantuntijatehtävissä. Keskeisimpiä Arkoksen vastuulla olevia tehtäviä ovat olleet mm.:
- suunnitteluttaminen sekä suunnittelun ohjaus sekä erilaisten selvitys- ja suunnittelutoimeksiantojen hankintatehtävät
- päällys-, maa- ja pohjarakenteiden asiantuntijatehtävät
- suunnitteluvaiheen turvallisuuskoordinaattorin tehtävät